Me emme puhu. Jos sanoo: " aurinko paistaa." Siitä saa muhevan riidan aikaiseksi. Jos sanoo: "siellä sataa." sama juttu. Enkä voi rehellisyyden nimissä edes syyttää kaikesta häntä, koska olen itse aivan yhtä syyllinen. Puhumme niin vähän, että etsimme joka lauseesta tausta merkityksiä ja oletamme aivan mitä sattuu. Ennen naureskelin aiheelle:"Ei tarvitse tapella rahasta kun sitä ei ole." Nyt kun sitä on vielä vähemmän siitäkin saa jo riidan.

Joskus mietin, mitä tekisin yksin. En mitään. Tällä hetkellä ei ole mitää mitä haluaisin. Kaikki tympii. Minuun on iskostunut jokin positiivisuus syndrooma ja minun on vaikea sanoa ääneen, että kaikki on päin helvettiä. Valehtelen, siloittelen, näyttelen, esitän jotakuta toista, onnellista ihmistä. Ja kun katson ympärilleni, voin vain todeta, olen hevetin hyvä näyttelijä. Parempaa saa etsiä ja tuskin löytyy.