Töistä palatessani oli maassa liki 10 cm lunta ja lisää tuli taivaalta. Jätin suosiolla oikopolun käyttämättä ja kiersin tien kautta. Lenkki ei ole pitkä, menee nopeammin sieltä kautta, kuin jos joutuu kantamaan fillaria polulla. Olen aina pitänyt lumesta, onhan siitä aina joskus haittaa ja harvoin mitään hyötyä, mutta yhtä kaikki, mukavaa. En kotiin tullessani ihmetellyt paljoakaan omituisesti aloitettua lumen luontia. Oven suu oli lakaistu ja vähän kolaa pihalle näytetty, mutta ei muuta. Kypsä kala haisi (tuoksui) ovelle asti. Rakas oli tehnyt matikkasoppaa. Sitten hän sanoo:"Jouduin soittamaan ambulanssin." Johon minä tyhmänä:"Kenelle?""Mhmh. No, itelleni:" Oli kolan varressa puristanut rintaa, joten soitti auton. Ei ollut sydänkäyrässä näkynyt mitään. Jättivät käyrän muistoksi ja käskivät soittaa toistekin. Rakas pahoitteli, ettei uskaltanut kolata loppuun. Niin kuin sillä nyt jotain merkitystä olisi. Siitä on nyt kuusi tai seitsemän vuotta, kun edellisen kerran rakkaan sydän temppuili.