Tämänvuoden puolella osastollamma oli informatiokatkos ja tuli "pienoinen" tilan puute, joka oli ratkaistava seuraavaksi päiväksi. Keksin ratkaisun ja pyysin lupaa pomolta. Ok. NO, seuraavana aamuna, ylittäessäni osaston rajaa, sain "naarurin" silmilleni. Hän keuhkosi oikein olan takaa ja pitkästi asiakkaista välittämättä. Niin, niin, minä astuin hänen varpailleen, enkä tyhmyyksissäni älynnyt loukkaukasen olevan näin suuri. Samaa taloahan tässä ollaan. Hän jatkoi kunnes sain sanottua väliin:"Hyvää huomenta Sinullekin." Silloin hän vaikeni hetkeksi ja sanoi huomattavasti rauhallisemmin:"Olisit voinut sopia etukäteen." Selitin tämän olevan edellipäivän idea, enkä halunnut vaivata Häntä kotioloissa. Kaikki ok. Noin suurinpiirtein.

Tänään vahingosta viisastuneena, soitin hänelle ja kysyi:" Minä päivänä Hänelle sopisi vastaavanlainen tapahtuma." Paikka kun oli oivallinen tarkoitukseen. Hyvä, ettei purrut lankoja pitkin tai ainakin potkaissut. Yritin selittää:"Sinähän halusit, että sovitaan etukäteen." Mutta ei, niin ei. Hän vaahtosi taas niin, että oikeastaa nolotti Hänen puolestaa. Tuli vielä vähän myöhemmin jatkamaan kasvotusten. Siis kuinka minä voin olla näin ymmärtämätön. Olen aina luullut, että tarkoitus on myydä mahdollisiman paljon, mutta minähän en kuulu bätre folkeen, enkä ole ollut alalla tarpeeksi kauan, en tiedä mitään, en osaa käyttäytyä, en osaa kunnioittaa "viisaanpaa" ja toimen kuvaanikin kelpaan vain paremman puutteessa. Oikeastaan se, ettei Hän ole minua "ylempänä" on varmaan se suurin loukkaus.