Uutisissa puhuttiin "käsillä teon taitojen terveyttä edistävästä vaikutuksesta". Kuinka ihminen luomistilassa vapautuu stessistä ja masennuksesta (ainakin siksi aikaa).

Minä olen aina tiennyt sen, mutta siihen liittyy myös yksinäisyys. Tai ehkä olen niin vainoharhainen, etten osaa luoda mitään, jos joku toinen on samassa tilassa tai viereisessä tai oikeastaan niin lähellä, että voi, ilman avaimia, tulla samaan tilaan. Kaikkein eniten häiritsee, jos joku voi kävellä niskan taakse. Pelästyn, enkä tiedä kauanko toinen on siinä ollut. Kyse ei ole salailusta tai siitä, ettei toinen saisi nähdä mitä teken. Esimerkiksi maalauksiani ja muita töherryksiä esittelen oikein mielelläni, sitten kun ne on valmiita. Mutta vasta valmiina.

Aina välillä tulee kausia, (olen ennenkin tainnut mainita olevani erittäin kausiluontoinen ihminen) jolloin haluan olla yksin. Ensisiaisesti yksin. Toissiaisena yksin ollessa luon käsilläni jotain. Ei tavallaan ole merkitystä mitä luon (lumi ja paskakin paremman puutteessa käy), mutta tärkeintä on, että käden jälki näkyy.

Tuo yksinäisyyden kaipuu juontuu osin tietysti myös palvelualan ammatistani. 8/5 ihmisten ympäröimänä ja kaikille jaksan olla kiltti, mukava, avulias, iloinen ja asiantunteva. Hetkittäisistä epäilyistä huolimatta, en ole väärällä alalla, vaikka palkkaus onkin perseestä, mutta niinhän me kaikki uskomme.

Raha ei tuo onnea, mutta jos saisin edes hoitajien paljon parjattua peruspalkkaa, voisin ruokkia elättini muullakin kuin sienillä ja kalalla. Täytyy kai olla kiitollinen syksystä, nyt saa edes vaihtelua, sieniä.

Sopivasti alkoi soida Guns N' Roses ja Knockin' On Heaven's Door. Ei, en minä aio vielä sinne mennä kolkuttelemaan.