Nukuin liki yhtä huonosti kuin edellisen. Kahlasin läpi Mary Higgins Clark; Missä lapset ovat? En ymmärrä, miten olen vaivautunut kantamaan kotiin noin ohuen kirjan? Vaivaisen vihkosen. Vaikka silloin taisi olla todella vähän mitään lukemisen arvoista saatavilla. Tai eihän tarinassa suurempia vikoja ollut. Mitä nyt, no, se oli lyhyt. Aivan kuin MHC olisi päättänyt:"En kirjoita enempää piste" Eniten harmitti simppeli loppu. Aivan kuin tarinan pahis tosissan viimeisillä voimillaan, henkeään heittäessään, tunnustaisi kaikki pahat tekonsa ja vapauttaisi muut epäilystä. Pyh, sanon minä.

Eilen leipomani puustit saivat riemukkaan vastaanoton. Kaikki talossa olevat ja siellä käyneet pitivät niistä. Usealle tuli joulu mieleen. Ai niin, paitsi Rakas. Hän ei kommentoinut niitä mitenkään. On vähän korservatiivisuuteen taipuvainen, mutta olkoot. Syökööt vaikka kynsiään, jos ei kelpaa.