Siis olenha aina tiennyt, että hän on sairas, mutta nyt jotenkin hän on onnistunut sekoontumaan totaalisesti. Tai siis ei se ole mitään uutta, että hän haki minut töistä autolla kun oli niin huono ilma, mutta hän ei osannut kotiin. Sanoin:"Hei mihin sä meet?" Hän vastasi: "Mihin tää tie vie?" Siis ihan tosissaa. Kaivoin siripiriä hanskalaatikosta ja kiltisti hän suostui syömään kaksi. Yritin saada häntä pysäyttämään auton johonkin järjelliseen kohtaan, niin hän sanoo:"Älä sönkötä, Mä en ymmärrä mitään. Enkä mä syö mitään. Työnnä perkele ite ne suuhus." Hiljaa mielessäni mietin, mihin kaksi nappia riittää ja koska ne ehkä vaikuttaa. Hän kyllä periaatteessa osaa ajaa aika huonossakin kunnossa, mutta ei se paljoa lohduttanut. Muistelin entisen kaupan pihaa, siinä olisi reilu kääntöpaikka. Onneksi siinä on myös hyvät pihavalot. Sitten lyhyitä yksi selitteisiä, yksi sanaisia komentoja. "Hiljennä." "Tonne." Jota korostaa katseen edessä tapahtuva käsi liike. "SEIS" Onneksi koko matkan aikana ei näkynyt kuin yksi auto ja se meni jo aivan alkutaipaleella ohi. Käsijarru päälle, auto sammuksiin ja avaimet matkaan. Hetken rauhoittuminen auton vieressä ja sitten Rakkaan maanittelu pelkääjän paikalle. Ehkä loppujen lopuksi pelkään eniten sitä, että hän tarraa ajon aikana rattiin. Niin tai sitä, että joskus yksin ollessaan, hän ajaa metsään. On hänen peräänsä joskus soitettu poliisit. On ollut sen verran holtittoman näköistä. Onneksi  oli itse ehtinyt pysähtyä. En osaa kuvitella miten olisivat pysäytystä yrittäneet pakolla.

Eikä siinä vielä todellakaan kaikki. Verenpaineet on niin korkeella, että määräsivät edellisten lisäksi pillerit. Ei vaikuta. Ei ainakaan vielä. On niin perkeleen kiukkunen, ettei sille ole viitsinyt puhua moneen päivään. Aina äyskii takaisin, sanoo mitä tahansa.