Aavistuksen järkyttävää ajatella viime vuotta. Kävin kevätpuolella yhden ainoan kerran kirjastossa. Palautin moneenkertaan uusimani lukemattomat kirjat takaisin. Se oli varmaankin ensikerta, joskus ehkä joku on jätetty kesken, mutta että avaamatta ensinkään. En vain voinut istua alas, avata kirjaa, rentoutua ja keskittyä asiaan. Ehkä juuri pahinta oli tuo keskittymisen puute. Luki samaa aukemaa puolituntia eikä silti muistanut mitään.

Rakkaat viisaat lapseni ostivat molemmat minulle joululahjaksi kirjan.

Toinen osti R.A.Salvatore: Kääpiöiden koti Ikikesä 1, koska tiesi minun lukeneen Salvatorea ennenkin ja kirja oli painettu 2011.

Toinen osti Paulo Coelho: Alef, koska tiesi etten ole lukenut koskaan Coelhoa

Viisaita lapsia kumpainenkin.

Ensimmäinen sata sivua Salvatorea vähän takkusi, mutta seuraavat 320 meni jo loistavasti. Coelhon jälkeen tosissani tajusin kuinka paljon olinkaan kaivannut tätä.

Eilen kävin kirjastossa lainaamassa muutaman tuhat sivua lisää.